Diakonin virka haettavana
Haettava henkilö vastaa seurakunnan diakoniatyön suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä itsenäisesti yhdessä seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Tehtävään kuuluu seurakuntalaisten kohtaaminen, kotikäynnit ja muu asiakastyö sekä yhteistyö eri toimijoiden kanssa. Diakoni osallistuu tarvittaessa myös muuhun seurakunnan toimintaan. Diakoniatyöntekijän esimiehenä toimii kirkkoherra.
Odotamme hakijalta kiinnostusta monipuoliseen seurakuntatyöhön, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä itsenäistä ja aloitteellista työotetta. Pienessä seurakunnassa työntekijät tekevät yhteistyötä yli työalarajojen, joten joustavuus ja valmius osallistua seurakunnan yhteiseen työhön ovat tehtävässä tärkeitä. Diakoniatyössä tehdään yhteistyötä seurakunnan vapaaehtoisten sekä Kalajoen rovastikunnan muiden diakoniatyöntekijöiden kanssa. Reisjärven seurakunnassa työskentelee diakonin lisäksi kuusi työntekijää. Viranhoito edellyttää oman auton käyttöä.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkkohallituksen päätöksen (säädöskokoelma nro 141) mukainen diakonian viran haltijalta vaadittava tutkinto. Jos edellä mainitun kelpoisuuden täyttäviä hakijoita ei ole, voidaan virka täyttää määräajaksi valmistumassa, tai opintojen loppusuoralla olevalla. Virkaan valitun tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen.
Palkkaus määräytyy KirVESTES 503 mukaisesti. Peruspalkka on 3 028,21 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi maksetaan mahdollisia kokemuslisiä.
Virkasuhde alkaa 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan. Virkaan valitulla on kuuden kuukauden koeaika. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen koeajan päättymistä.
Reisjärven seurakunnan työterveyspalvelut tuottaa Mehiläinen Työelämäpalvelut.
Hakemus ja ansioluettelo lähetetään 1.10.2026 kello 15 mennessä osoitteella reisjarvi@evl.fi tai Reisjärven seurakunta, Kirkkotie 5, 5 D tila, 85900 REISJÄRVI. Kuoreen merkintä "Diakonia". Hakemusasiakirjoja ei palauteta.
Hakemuksessa tulee olla seuraavat asiat:
1) vapaamuotoinen esittely
2) millainen on diakonin kutsumukseni eli miksi haluan seurakuntaan töihin diakoniksi
3) mitkä ovat vahvuuteni ihmisten kohtaamisessa
4) millaista kokemusta minulla on seurakuntalaisten auttamisesta
5) mainitse kaksi suosittelija ja liitä hakemukseen heidän yhteystietonsa
Haastattelut siihen kutsuttaville järjestetään Reisjärvellä keskiviikkona 7.10.2026.
Lisätietoja antaa: Kirkkoherra Erkki Lavanti 040 536 1424 tai erkki.lavanti@evl.fi
2026-09-03 10:40:48.0