Vuoden 2026 seurakuntavaalien ehdokkaaksi
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit ovat taas ajankohtaiset. Noin kolme miljoonaa äänioikeutettua pääsee valitsemaan noin 340 seurakuntaan uusia luottamushenkilöitä nelivuotiskaudelle 2027–2030. Vaalipäivä on sunnuntai 15.11.2026, ja ennakkoäänestys järjestetään 3.−7.11.2026.
Kirkon jäsenenä pääsee vaikuttamaan oman seurakunnan työhön ja tulevaisuuden suuntaan joko asettumalla ehdolle luottamushenkilöksi tai äänestämällä. Äänioikeus on viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttäneillä jäsenillä.
Ehdokkaaksi voi asettua 18 vuotta täyttänyt konfirmoitu kirkon jäsen.
Ehdokasasettelu on käynnissä ja päättyy 15.9.2026 klo 16, jolloin valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on oltava toimitettuina kirkkoherranvirastossa.
Reisjärven seurakuntaan valitaan vaaleilla 15 jäsentä kirkkovaltuustoon. Asetu ehdolle ja vaikuta kotikirkkoosi !
Luottamushenkilöt päättävät Reisjärven seurakunnan toimintaan, henkilöstöön ja talouteen liittyvistä asioista.
Luottamushenkilöt vaikuttavat osaltaan laajemminkin siihen, millainen on kirkon tulevaisuus. He valitsevat maallikkoedustajat kirkolliskokoukseenLinkki avautuu uudessa välilehdessä, joka on koko kirkon korkein päättävä elin. Heillä on äänioikeus hiippakuntansa piispan vaalissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä sekä hiippakuntavaltuustonLinkki avautuu uudessa välilehdessä vaalissa.