LOIHTIMA esittää MEIDÄN JOULU
Reisjärven Elisabetin kirkko
Lavalla soi laulun lisäksi kitara (Jasso Perälä), viulu ja alttoviulu (Jessica Koskela), piano ja alttosaksofoni (Anni Ojala).
Meidän joulu -kiertue sai alkunsa vuonna 2024 jaetusta innostuksesta joulun tunnelmaan ja musiikkiin. Noin tunnin mittainen tunnelmallinen joulukonsertti sisältää klassikoiden lisäksi tuoreempia joululauluja, osa instrumentaaliversioiksi sovitettuina Loihtimalle tyypilliseen tunnelmalliseen tyyliin. Lisäksi yhtye käyttää konsertissa äänimaisemia ja valoja tunnelman luomiseen.
Kiertue on saanut yleisöltä paljon kiitosta ja tavoitti vuonna 2025 jo reilusti yli tuhat kuulijaa. Konsertteja kuvailtiin hiotuiksi ja laadukkaiksi kokonaisuuksisi, joissa korostui soittajien taitava ja monipuolinen soitinten käyttö, ilmaisuvoima, tunnelmallisuus, tuoreet ja mielenkiintoiset sovitukset, visuaalisuus ja yhtyeen vahva keskinäinen lavakemia. Kun musiikin eri genreissä toimivista muusikoista jokainen tuo mukaan omat vahvuutensa, on lopputulos jotain, mitä ei kannata jättää kuulematta.
Ennakoliput konserttiin myy lippu.fi
Peruslippu 23 €, lapset alle 15v. 10€, sylilapset veloituksetta
Ovelta liput 25 € / 10 €
Kuva: Vuolas Media, Juho Vuolas
-
Nuorille
-
Aikuisille
-
Musiikki
Linkki avautuu uudessa välilehdessä