Uutislistaukseen

Uusimmat ohjeet koronaviruksen takia

16.3.2020 18.52

Ihmisten huoli koronaviruksen leviämisestä kasvaa päivä päivältä. Kirkon tehtävä tässä tilanteessa on olla ihmisten rinnalla ja välittää uskon ja toivon sanomaa. Vaikeinakin aikoina, ja ennen kaikkea silloin, kirkko jatkaa rukousta kansan ja koko maailman puolesta.

Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset ovat kirkon hengellisen elämän sydän. Kirkkolain 4. luvun 1 §:n mukaan ne kuuluvat seurakunnan lakisääteisiin tehtäviin. Tässä tartuntatautitilanteessa ja valtioneuvoston 16.3. päättämien uusien rajoitusten pohjalta on selvää, että juuri nyt ajatellaan erityisesti kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Piispat ovat yhdessä päättäneet, että jumalanpalvelukset julkisina tilaisuuksina keskeytetään toistaiseksi. Jumalanpalvelukset kuitenkin pidetään sanajumalanpalveluksina jokaisessa seurakunnassa siten, että paikalla ovat vain jumalanpalveluksen toimittajat. Näin toimitaan myös Reisjärven seurakunnassa. Jumalanpalvelukset lähetetään internetissä kotisivujen kautta, tässä linkki.

Tällä tavoin jumalanpalveluksen seurakunta muodostuu etäyhteyksin niihin osallistuvista. Reisjärven kirkko on auki edellä mainitun jumalanpalveluksen jälkeen vähintään kaksi tuntia hiljentymistä ja yksityistä rukousta varten. Paikalla on pappi tai muu seurakunnan työntekijä keskustelua ja sielunhoitoa varten. Kyseessä ei ole yleisötilaisuus, mutta kirkko on auki. Hiljentymisen ja rukouksen mahdollistaminen kirkkotilassa on piispojen mukaan kansakunnan kriisinkestävyyden kannalta tärkeä asia. Mahdollista on edelleen pyytää tarvittaessa yksityistä ehtoollista tai keskusteluapua.

Kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin. Yhdessä perheiden ja omaisten kanssa sopien kirkollisissa toimituksissa voi olla paikalla enintään noin 10 ihmistä. Haudalla tapahtuvaa siunaamista myös suositaan. Muu seurakuntien normaali viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi, mutta siirretään verkossa tapahtuvaksi aina kuin se on mahdollista.

Jäämme kaikki hyvän Jumalan siunaavien käsien alle.

”Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa.”

                                     Sanna-Leena, vt. kirkkoherra