Uutislistaukseen

Kokoontumisrajoitukset ovat poistuneet

3.6.2021 11.17

Kokoontumisrajoitukset ovat poistuneet Pohjois-Suomen Avin 1.6. tekemällä päätöksellä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kirkkoon tai muihin tiloihin voi tulla vapaasti, kuitenkin siten, että seurakunta määrittelee suurimman sallitun osallistujamäärän. 2 metrin turvavälivaatimus ei ole enää voimassa. Sektorointia ei myöskään enää tarvitse toteuttaa. Tartuntatautilain 58 c §:n mukaan tulee kuitenkin huolehtia siitä, että osanottajilla on mahdollisuus välttää lähikontaktia. Kokemuksen pohjalta voidaan todeta, että tärkeimmät hetket välttää ruuhkautuminen ovat ehtoollisen vietto ja kirkosta poistuminen.

Tartuntatautilain 58 c §: Yleisölle avoimien tilojen tai rajattuja ulkotiloja hallinnoivan on huolehdittava, että kaikilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen, riittävistä turvaväleistä huolehditaan, näkyvillä tulee olla toimintaohjeet tartuntojen leviämisen estämiseksi, kuten ohjeistus käsien puhdistamiseen ja tilojen ja pintojen puhdistamista tulee tehostaa. Vaikka tätä ei ole mainittu muiden alueiden kohdalla, niin luettelon kahta ensimmäistä asiaa (turvavälit ja mahdollisuus käsien desinfiointiin) noudatetaan kaikilla alueilla. Luonnollisesti myös maskin käyttöä jatketaan kaikissa tilaisuuksissa.