Haudanhoito

Hautaa hoitaa omainen, seurakunta tai joku muu Kirkkolain määräysten mukaisesti. Haudan hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija. Hoitosopimuksen voi tehdä kirkkoherranvirastossa toimistosihteerin kanssa mielellään toukokuun loppuun mennessä. 

Haudanhoitosopimus astuu voimaan, kun hoitotarjous maksetaan viitenumerolla eräpäivään mennessä. Myöhemmin maksetut hoitotarjoukset astuvat voimaan sen mukaan, kun niitä seurakunnan toimesta ehditään tekemään.

Seuraavan kesän hoitotarjous lähetetään edellisen kesän hoitotarjouksen perusteella. Hoidon sisältöä voi halutessaan muuttaa, ottamalla yhteyttä kirkkoherranvirastoon tai taloustoimistoon.

Suurin osa hautausmaata on nurmetettu. Seurakunta kunnostaa ja hoitaa kaikki nurmetetut hautapinnat siellä, missä koneellinen hoito on mahdollista. Muut haudat kunnostaa ja hoitaa hautapaikan haltija.

Hautaamattomat alueet hoidetaan puistoalueena.

Hauta voi olla ainaispaikka, 50-vuotispaikka tai 25-vuotispaikka. Kaikki uudet hautapaikat ovat 50-vuotispaikkoja. Haudan voi lunastaa uudelleen 50 vuodeksi. Haudat, joiden hallinta-aika on päättynyt ja joita omaiset eivät halua lunastaa uudelleen, palautuvat seurakunnalle ja hautakivi voidaan poistaa.

Kirkon läheisyydessä on sankarihautausmaa, muistopaikka muualla lepäävien muistolle ja itsenäisyyteen liittyvä muistomerkki.

Hautausmailla on vesipisteitä ja jätteiden lajittelupisteitä.

Työkalut (haravat, lapiot) löytyvät hautausmaan päädyssä olevan vajan seinustalta, jossa myös maatuvan jätteen tuontipaikka sijaitsee. (Seurakuntakodin läheisyydessä).

Hautapaikka varaukset (vain hautaamisen yhteydessä mahdollisuus ostaa kaksi paikkaa) ja kukkien hoitosopimukset tehdään kirkkoherranviraston kautta p. 040 6202428, reisjarvi(at)evl.fi.

Hautausmaalla käyville ja kirkkoon tuleville on yhteinen parkkipaikka, johon pääsee suoraan seurakuntakodin pihan kautta os. Rantatie 13. 

Seurakuntamestari p. 0405338095.

Haudanhoitoon ja lunastuksiin liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä

Kirkkoherranvirastoon:

p. 040-6202428,

sähköposti: reisjarvi@evl.fi

Avoinna ma ja to klo 9-12.

Rantatie 13, 85900 REISJÄRVI

Ohjeita hautausmaalla kävijöille

Hautaamisen jälkeen haudan koskemattomuusaika on kaksiviikkoa, jonka jälkeen omaisten on toimitettava hautaamisen yhteydessä haudalle lasketut kukkalaitteet pois haudalta (kesällä 14 vrk:n ja talvella 30 vrk:n kuluessa). Tämän jälkeen seurakunnalla on oikeus poistaa ne. Talven jäljiltä seurakunta poistaa kukkalaitteet viimeistään kevätsiivouksen yhteydessä toukokuun alussa. Peruskunnostuksessa kukkalaitteet puretaan; eritellään metalli ja muovi omiin keräys astioihin. Kukka ym. maatuva viedään kaatopaikalle. Hautakumpu tasoitetaan, tuodaan ruokamultaa ja kylvetään heinänsiemen. esim. kuusen alla heinä ei menesty, voidaan käyttää hiekkaa.

Puiden ja pensaiden istuttaminen haudoille on kiellettyä, koska ne voivat vahingoittua tai olla esteenä hautaa avattaessa. Haudan tai kukkapesän reunustaminen mukulakivillä, levyillä tai vastaavilla ei ole myöskään suositeltavaa edellä mainituista syistä.

Hautakivet ovat omaisten omaisuutta, niitä oiotaan pyydettäessä ja työstä peritään maksu. Hautausmaalla on teksteillä varustettuja roskasäiliöitä, joihin toivotaan jätteet lajiteltavan

 

Kynttilät, lyhdyt ja koriste esineet

Kynttilöitä ja lyhtyjä saa tuoda haudoille. Metallisia lyhtyjä voi käyttää talviaikana 1.10.-30.4. Jätemäärän pienentämiseksi suositellaan käytettäväksi metallisia lyhtyjä, joissa voi polttaa kuoretonta kynttilää. Kynttilöiden ja lyhtyjen käytössä tulee kuitenkin noudattaa erityistä varovaisuutta paloturvallisuus huomioon ottaen.

Kaikki irralliset koriste-esineet ovat omaisten vastuulla, eikä seurakunta vastaa niistä. 

Omaisten tulee siistiä hauta kynttilöiden jätteistä ja poistaa hautalyhdyt huhtikuun loppuun mennessä. 

Haudoilta jäte astioihin tulleita led/patterikynttilöitä on nostettu varaston ikkunalaudalle (kaatopaikan luona), ne ovat ongelmajätettä.

Yhteystiedot

Hautausmaan työnjohto:

p. 040 5338095

Taloustoimisto

Leena Honkaperä p. 0400 151067

sähköpostiosoite: reisjarvi@evl.fi

Hautausmaan vartiointi:

Laaksojen Vartiointi, puhelin 040 5527867.

kukkia

REISJÄRVEN SEURAKUNNAN HAUTAUSMAAN HINNASTO:

Hautapaikka:

Voimassa 50 vuotta, max 2 hautapaikkaa (hautauksen yhteydessä)

Veteraaneille, veteraanien puolisoille ja LottaSvärd rintamatunnuksen omaaville ilmainen

kotikuntalainen 50 €

muun kunnan asukas 250 €

(Hinta määräytyy kirjoilla ed. vuoden 31.12. kotipaikkakunnan mukaan)

 

Haudan avaus, peitto ja peruskunnostus:

kotikuntalainen 430 €

muun kunnan asukas 500 €

(sis. vainajan säilytyksen, haudan avaamisen, peittämisen, peruskunnostuksen, kukkien poiston haudalta sekä niiden jätteen käsittely maksun).

 

Haudan avaus ja peruskunnostus:

kotikuntalainen 320 €

muun kunnan asukas 450 €

(omaiset peittävät haudan)

 

Hautakiven siirto ja asennus paikoilleen

kotikuntalainen 15 €

muun kunnan asukas 30 €

 

Hautamuistomerkin oikaisu

 Tehdään omaisten pyynnöstä. Oikaisun hinta on 

kotikuntalainen 30 € /h+ alv

muun kunnan asukas 30 € /h+ alv

 

Kirkon vuokra

 Suomen ev.lut. kirkon jäsenelle kirkko on maksuton toimituksiin. Kirkkoon kuulumattomalta peritään vuokraa kirkosta 300 € + alv = 372,- €.