|
1620-luvulla rakennettu ensimmäinen kirkko todettiin 1800-luvulle tultaessa niin heikkokuntoiseksi, että päätettiin uuden kirkon rakentamisesta. Suunnitelmat laati tunnettu kirkon rakentaja Heikki Kuorikoski, jonka piirustuksia ei kuitenkaan täällä hyväksytty. Lopulliset piirustukset laati Anton Vilhelm Arppe todennäköisesti Kuorikosken piirustusten pohjalta. Kirkon rakensi reisjärvinen Niilo Koskela. Se valmistui 1820 ja vihittiin 2.9.1821 Elisabetin kirkoksi. Laajin korjaus suoritettiin vuonna 1900 arkkitehti W.A. Tötterströmin sunnitelman pohjalta. Kirkko sai tuolloin nykyiset goottilaiset piirteet. Ikkunoita lisättiin ja lehterit rakennettiin. 1990-luvulla kirkkoa entisöitiin ja suoritettiin sisämaalaus. Kirkossa on noin 700 istumapaikkaa.
Reisjärvinen koristepuuseppä Reijo Hylkilä on tehnyt kirkkoon lukupulpetin, kastepöydän, virsinumerotaulun ja sakastin kalusteet sekä siirrettävän alttarikaiteen.
Alttaritaulun on maalannut helsinkiläinen taiteilija A. Heickell joka on vuodelta 1911 ja kuvaa Kristuksen kirkastumista.
Ensimmäiset urut saatiin vuonna 1925. Nykyiset Kangasalan urkutehtaan valmistamat urut ovat vuodelta 1981 ja niissä on 16 äänikertaa.
Messinkinen lähetyskynttelikkö otettiin käyttöön 1988. Sen suunnitteli Veikko Suomalainen ja valmisti Aulis Aho. Se on maapallon muotoinen ja symboloi lähetystyötä kaikkialle maailmaan, siinä kuvastuu myös neljä ilmansuuntaa ja pyhä kolminaisuus.
Kellotapuli on yhtä vanha kuin kirkkokin. Tapulissa on kaksi kelloa; pienempi vuodelta 1773 ja isompi vuodelta 1861.
Reisjärven suojeluskunta ja patsastoimikunta lahjoittivat vapaussodassa kaatuneiden muistomerkin sankarihaudalle 1923. Sankaripatsaan paljastus juhlatilaisuus on pidetty 3.7.1923. Sankaripatsaan on valmistanut Tuomainen ja kumpp. Oulusta. Patsaan luonnoksen on tehnyt arkkitehti Sandelin. Arkkitehtitsto Wirkkala Helsingistä on tehnyt patsaassa olevan korkokuva luonnoksen, jonka alle on hakattu lause "Oi paljasta pääsi, elon matkamies, kun paikalle tälle sun johtavi ties. Täss uinuvat untahan sankarit, Maan wapauden lunnahat kalliit". Patsaan korkeus 3,5 m, kummun kiven reunustama ala 6,25x3,75m.
Vuonna 1960 paljastettiin Reisjärven kirkkotarhassa talvi-ja jatkosodassa kaatuneiden muistopatsas. Patsaantekijä on Esko Kananen pihtiputaalta.
Kirkon seinustalla on 1860-luvulla nälkään kuolleiden muistomerkki,
joka valmistui 1972, kertomassa tämän seudun ihmisten koettelemuksista,
mutta myös uskosta jumalaan.
|